TableOnline Icon

TUBA – Food & Lounge SYÖTE

Romekievarintie 4, Syöte

Tuba Food & Lounge nyt myös Iso-Syötteellä!

Ensimmäinen Tuba-ravintola rakentui Ouluun keväällä 2013 ravintoloitsijoiden halusta tehdä herkullista ja helposti lähestyttävää ruokaa laadukkaista raaka-aineista. Pyrkimyksenä oli luoda kaupunkilaisille kodikas ja rento ravintola, kohtaamispaikka monipuolisella kulttuuritarjonnalla höystettynä. Nyt löydät Tuban myös Syötteeltä. Tässäkin Tubassa tarjoillaan maistuvaa, käsityönä tehtyä ruokaa laadukkaista raaka-aineista. Toiminnassa pyritään huomiomaan kestävän kehityksen toimintaperiaatteet ja toimintaa kehitetään jatkuvasti tiedon lisääntyessä. Oulussa jo vuosia mainetta niittäneet artesaanipizzat ja burgerit ovat nyt saatavilla myös Syötteellä. Tämän lisäksi Syötteellä panostetaan lähiruokaan hyödyntäen alueen pientuottajien tarjontaa, sekä alueen luonnon antimia. TUBA tuo tunturiin oman näkemyksensä ekologisesta toimintamallista ja tukee näin ollen paikallista ruoantuotantoa. Jo ihan logististakin syistä Tuba Iso-Syötteellä keskitytään hävikin minimoimiseen huolellisella ruokalistojen suunnittelulla. Tuban sisustus on koottu kierrättäen. Toimiminen kestävän kehityksen arvojen mukaisesti tarkoittaa ravintolassa kuluttamisen vähentämistä, uudelleen käyttämistä ja kierrättämistä. Kaikki huonekalut ja astiat ovat kierrätettyjä myös siksi, että vanhassa ja kestävässä on kauneutta ja siksi, että kaiken ei tarvitse aina olla uutta. Tässäkin Tuba-ravintolassa tarjotaan myös laaja kattaus elämyksiä ja kulttuuria. Tuban liveklubeilla nautitaan intiimistä keikkatunnelmasta ja ravintolan yhteydessä sijaitseva Lumiareena mahdollistaa myös isompien tapahtumien järjestämisen.

TUBA – Food & Lounge SYÖTE SyöteTUBA – Food & Lounge SYÖTE SyöteTUBA – Food & Lounge SYÖTE SyöteTUBA – Food & Lounge SYÖTE Syöte
Arvostelut

3.11 / 5

Arvostelut (9)

2.89Ruoka
3.33Tunnelma
3.44Palvelu

Keskinkertainen

Kivalla kierrätysidealla oleva ravintola, joka valitettavasti tuntui enemmän mitäänsanomattomalta urheiluhallin kahviolta. Jos etsit tunnelmallista ruokapaikkaa illaksi, tämä ei välttämättä sellainen ole. Meidät istutettiin loisteputkivalojen alle, vaikka muualla oli kynttilöin varusteltuja pöytiä. Burgeribuffa oli keskinkertainen. Palvelu oli ystävällistä.
Pirjo - 21.2.2020

★ 3.00324

Kiitokset

Naapuripöytä oli aika lähellä, mutta ei sinänsä haitannut. Tulemme uudestaan.
Maria - 25.1.2020

★ 5.00555
Näytä lisää
Erikoisala

KalaGrilliLuomu
Avoinna

MA
10:00-19:00
TI
10:00-19:00
KE
10:00-19:00
TO
10:00-19:00
PE
10:00-22:00
LA
10:00-22:00
SU
10:00-15:00

3.11

Arvostelut (9)

2.89Ruoka
3.33Tunnelma
3.44Palvelu

Keskinkertainen

Kivalla kierrätysidealla oleva ravintola, joka valitettavasti tuntui enemmän mitäänsanomattomalta urheiluhallin kahviolta. Jos etsit tunnelmallista ruokapaikkaa illaksi, tämä ei välttämättä sellainen ole. Meidät istutettiin loisteputkivalojen alle, vaikka muualla oli kynttilöin varusteltuja pöytiä. Burgeribuffa oli keskinkertainen. Palvelu oli ystävällistä.
Pirjo - 21.2.2020

★ 3.00324

Kiitokset

Naapuripöytä oli aika lähellä, mutta ei sinänsä haitannut. Tulemme uudestaan.
Maria - 25.1.2020

★ 5.00555

Ruoka oli hyvää

Meidät ohjattiin illallisella syömään toiselle puolelle ravintolaa, joka vaikutti aamupalapuolelta, ja jossa oli karmea kirkas valaistus. Tämä oli kieltämättä melkoinen tunnelmanrikkoja. Ruoka sen sijaan oli hyvää. Viinilistaa ei ollut lainkaan, ja jouduin kysymään sitä tiskiltä. Löytyi kahta eri punaviiniä, joista minulle ei osattu kertoa mitään, ja shampanjaa ei talossa ollut lainkaan. Pienen etsinnän jälkeen löytyi Proseccoa. Meille sanottiin, että pizzaa ei voi tilata, koska Pizzapohjat ovat loppu. 10min meidän jälkeen saapuneelle isommalle seurueelle pitsaa kuitenkin tuntui löytyvän pöytään ilman mitään ongelmia.
Laura - 26.12.2019

★ 2.00422

Joulubuffet

Ruoka ehkä pienoinen pettymys, mutta paikka siisti ja tunnelma mukavan rauhallinen.
Kirsi - 24.12.2019

★ 4.00344

Jouluruokapalaute

Tarjoilupöydän lautaset vajaita, melkein tyhjiä klo 16.30. Joulumakkaroita ei ollut, mitä luvattiin.Uunilohta kaivattiin, samoin joululaatikoita.Poroa olisi pitänyt olla ehdottomasti tarjolla.-joululiinat(kunnon pöytäliinat, ei vain kaitaliinat)ja viinilasit pöydissä olisi tuonut joulun tunnelmaa!
Pirjo - 24.12.2019

★ 2.00132

Perinteinen jouluateria 24.12.2019

Perinteinen noutopöydän jouluateria modernilla tvistillä maistui kolmen hengen seurueellemme. Palvelu sujui ystävällisellä otteella. Juomien tarjoilu pöytiin olisi ollut mukavampaa. Ravintolan väki oli pyrkinyt kattamaan joulun tunnelmaan, mutta tilan kolkkous valitettavasti vei tunnelmasta ison osan.
Tarja - 24.12.2019

★ 3.00324

Hinta-laatusuhde ei ollut kohdillaan

Valikoima oli huonompi, kuin mitä menussa luvattiin. Ruoan maku oli keskinkertainen. Itse joutui kuljettelemaan likaisia astioita, ihan kuin olisi ollut jossain halvassa tienvarsikahvilassa. Hinta oli kylläkin paremman ravintolan ja palvelun mukainen. Aikamoinen pettymys jouluillallisesta! Jos hinta olisi ollut puolet vähemmän, olisi ollut lastu ja hinta paremmin kohdallaan....
Johanna - 24.12.2019

★ 2.00242

Isänpäivä brunssi

Aika hintava
Satu - 10.11.2019

★ 4.00355

Pettymys

Varasin meille pöydän olettamuksella että pääsemme nauttimaan `ala carte-listan lupaamia herkkuja. Ensimmäinen pettymys tuli siinä vaiheessa kun meille ilmoitettiin että ko. listalta ei voi vielä tilata vaan ainoa vaihtoehto on buffet. Tyydyimme siihen. Alkuun punajuurikeitto oli hyvää mutta pääruokapöydässä pettymykset jatkuivat. Lohipihvit olivat kuivia korppuja ja liha mautonta. Jälkiruoalla meille gluteenittomille tarjottiin omenapiirakkaa jäätelöllä jolla nyt jonkin verran saatiin pettymystä kuitattua. Palvelu oli muutoin hyvää. Aamupalaa kohtaan oli odotukset korkealla mutta hyvin pian sitäkin seurasi pettymys, ei ollut marjakiisseliä eikä kananmunia, puuro keitettiin meille erikseen ja ”paiskattiin” tarjoilupöytään, hämmästys oli suuri kun kysymyksessä oli ylisuolattu vesi jossa lillui muutama kaurahiutale. Ei saisi olla selittelyä että kausi ei ole vielä kunnolla alkanut, maksavilla asiakkailla on pitkä muisti...
Tiina - 9.11.2019

★ 3.00233

Ravintoloitsija, liity TableOnlineen

TableOnline on Suomen suurin online-pöytävarauspalvelu, joka tavoittaa viikoittain yli 100 000 aktiivista ravintola-asiakasta Suomessa ja Virossa.

Tarjoamme kattavan markkinoinnin lisäksi edistyneen varaustenhallintaohjelman, jolla varaustenhallinnan lisäksi keräät huomaamatta laajan asiakarekisterin ja voit pitää yhteyttä asiakkaisiisi. Olemme kiinnostuneet kuulemaan lisää juuri sinun ravintolastasi!

RAVINTOLOITSIJA, LUE LISÄÄ!