TableOnline Icon

Perho

Mechelininkatu 7, Helsinki

Lahjakortti

Täällä harjoittelevat tulevaisuuden ammattilaiset!

Ravintola Perholla on pitkät perinteet opetusravintolana Etu-Töölössä Mechelininkadulla. Ravintolan keittiössä ja salissa harjoittelevat Perho Liiketalousopiston ravintola-alan opiskelijat. Työharjoittelu ravintolassa tarjoaa ensimmäisiä asiakaskokemuksia ammattitaitoisen ohjaavan henkilökunnan johdolla. Perho tarjoaa mutkatonta ruokaa, jonka vaikutteet tulevat niin suomalaisesta kuin kansainvälisestä keittiöstä. A la carte-listan lisäksi tarjolla vaihtelevia kausituotteita sekä opiskelijoiden POP UP-tapahtumia. Suuri osa raaka-aineista on luomua tai lähellä tuotettua. Perho on Joutsenmerkitty ravintola ja kuuluu Herttoniemen Ruokaosuuskuntaan omilla pelto-osuuksilla sekä Portaat Luomuun-ohjelmaan. Perho haluaa omalta osaltaan toimia vastuullisesti luontoa kunnioittaen ja opettaa samaa myös tuleville ammattilaisille. Sunnuntaisin brunssi vie upeille makumatkoille ympäri maailmaa viikoittain vaihtuvilla teemoilla. Ravintolan yhteydessä toimii Perhon oma pienpanimo, jonka käsitöinä valmistettuja oluita asiakkaamme voivat nauttia. Juomalistalta löytyy tuotteita alkoholittomista juomista viineihin sekä väkeviin alkoholeihin. Valoisan viihtyisässä ravintolasalissa iloisessa nuorekkaassa ilmapiirissa viihtyvät kaikki hyvän ruuan ystävät, myös lapset.

Listattuna seuraavilla erikoissivuilla:

Brunssipaikkoja Helsingissä
Perho HelsinkiPerho HelsinkiPerho HelsinkiPerho Helsinki
Arvostelut

4.18 / 5

Arvostelut (131)

4.45Ruoka
4.10Tunnelma
4.20Palvelu

Perho, isänpäivä

OK
Seppo - 10.11.2019

★ 4.00435

Question not understood. Translation missing.

Engaged staff, delicious food, a memorable experience. Just the customers next table were disturbing. Would love to have such a place in my neighborhood!
Leena - 9.11.2019

★ 5.00545
Näytä lisää

4.18

Arvostelut (131)

4.45Ruoka
4.10Tunnelma
4.20Palvelu

Perho, isänpäivä

OK
Seppo - 10.11.2019

★ 4.00435

Question not understood. Translation missing.

Engaged staff, delicious food, a memorable experience. Just the customers next table were disturbing. Would love to have such a place in my neighborhood!
Leena - 9.11.2019

★ 5.00545

Perhelounas pyhäinpäivänä

Iso porukka hoitui hyvin. Lapsia kohdeltiin arvostavasti
Irma - 2.11.2019

★ 4.00554

Arviointi

Ruoka oli erittäin hyvää!:) Miinusta siitä, että keitto ei ollut kuumaa, oli jo jäähtynyt laakealla lautasella, pitäisi tuoda pöytään kuumana.. Palvelussa parantamisen varaa: jälkiruoan aikana, kaksi henkilöä oli jo syönyt jälkiruokansa, kun saivat vasta kahvin, kahvi oli tilattu jälkiruoan kanssa. Kahvin viivästymistä ei pahoiteltu lainkaan, vaikka oli selkeä virhe/puute, ei myöskään kahvin kastamista kupin ohi kahvilautaselle. Palvelutilanteessa on osattava olla kohtelias ja pahoittelu kuuluu jo hyviin käytöstapoihin, samoin hyvän ruokahalun toivottaminen, jota ei tapahtunut. Viiniä tilatessamme ei kysytty annoskoosta, tarjoilija tuli uudestaan kysymään, tarkoitimmeko lasillista, osa seurueesta oli lasillisen maininnut. Harjoittelijoille antaa paljon anteeksi, mutta on tärkeää olla kohtelias ja ystävällinen omat virheensä huomatessaan. Kahvi oli ilmeisesti loppu suureen seurueen syödessä jälkiruokaa yhtä aikaa. Siitä tulee tunne, ettei kaikki asiakkaat ole samanarvoisia, vaan on tärkeintä saada kahvi ajallaan isolle seurueelle. Palvelun taso vaikuttaa myös kokemukseen ilmapiiristä.
Anna - 2.11.2019

★ 4.00432

Lounas

Alkuruoka, turskakroketti, yllätti lempeän maukkaasti, pääruokani fenkoleiden kanssa keittiöllä ilmeisesti tuli kiire tai jokin muu häiriö, kypsyysasteessa oli toivomisen varaa. Seuralaiseni liha-annos oli moitteeton. Leipäkorissa oleva levitettä sisältävä vaahdoke oli hurjan hyvää! Vesikannun olisi mieluusti voinut jättää pöytään, nyt henkilökuntaa piti vaivata täyttämään alati tyhjenevät lasimme. Kaiken kaikkiaan onnistunut käynti jälleen kerran, palaamme varmasti pian.
Airi - 2.11.2019

★ 5.00454

Suosittelen

Hyvä ruoka ja palvelu. Kannattaa poiketa.
Seppo - 1.11.2019

★ 4.00445

Illallinen 4:lle

Meillä oli täydellisesti onnistunut 4-ruokalajin illallinen 4:lle: turskakroketteja, glaseerattua karitsaa, Perhon omia juustoja, suklaafondattia! Ystävällinen ja asiantunteva palvelu kruunasi ihanan iltamme <3 kiitos <3
Sari - 1.11.2019

★ 5.00555

Sunnuntaibrunssi

Erinomainen hintalaatusuhde. Alkuruoat olivat erittäin hyviä, etenkin kalat.
Pentti - 29.9.2019

★ 5.00555

Pippuripihvi

Kiitämme että pippurihvissä oli pippurikuorrutus reunoilla. Kaksi meistä pyysi mediumina vaan oli lähes kypsät. Perunalisäke tuotiin ilman otinta joten käytimme haarukoitamme. Lehtikaali oli erinomaista. Juurespala oli tosi hyvää mutta pippurin maku suussa arvuutelimme olisiko kyse palsternakasta vai maa-artisokasta. Kun kysyin tarjoilijalta heitti hän vasta-arvauksen "olisiko lanttua". Sanoin ettei ole koska sen kyllä tunnistan heti. Halusimme tietää mutta kukaan ei tullut kertomaan. Myöhemmin kun hän tuli kaatamaan lisää vettä kysyin juureksen alkuperästä uudelleen. Vastaus: se on selleriä. Oletan että oli siis mukulasellerä. Toivoisimme että pippuripihviä löytyisi muulloinkin, ei tarvitse olla välttämättä liekitettynä. Sitä söisi useamminkin ihan lounasaikana.
Rita - 26.9.2019

★ 3.00532

Perheillallinen

Kiireetöntä, jolloin lapset saivat erikoishuomiota. Ruoka erittäin hyvä
Heikki - 25.9.2019

★ 5.00555

Sunnuntaibrunssi

Kekribrunssi oikein hyvä, normaalista poikkeava
Tapio - 22.9.2019

★ 4.00545

Sadonkorjuubuffa

Erittäin hyvä palvelu myös pienille lapsille.
Seppo - 22.9.2019

★ 5.00455

Sadonkorjuubrunssi oli todella herkullinen!

Kekri.brunssi oli todella herkullinen, vatsa tuli jokaisella perheenjäsenellä aivan ähkyyn. Palvelu oli ensiluokkaista, olimme enemmän kuin tyytyväisiä!
Anneli - 22.9.2019

★ 5.00555

Koulutusta kaivataan

Asumme naapurissa ja käymme usein. Kävisimme vielä paljon useammin, jos meidän ei pitäisi jännittää palvelun puolesta. Miksi tarjoilijoita ei kouluteta paremmin, ennen kun he ryhtyvät tositoimiin. On surullista, kun todella usein, asiakkaana joutuu kertomaan, miten pitää toimia ja toistamaan perusasioita uudelleen ja uudelleen. Toki nuoret on ihania, mutta ei kai ole tarkoitus, että asiakkaat opettavat henkilökuntaa tässä ravintolassa, vaan että sitä opetellaan koulussa.
Marianne - 13.9.2019

★ 2.00331

Synttäri-illallinen

Kiitos, viihdyimme hyvin! Alkuruoat olivat erittäin onnistuneita ja maukkaita. Pääruoasta odotimme enemmän kuin mitä menu antoi odottaa; tattipasta oli tasaisen ruskeaa kuten makukin. Jälkiruoat olivat taas loistavia. Jälkiruoaksi tilattu tee oli pettymys. Tämän tasoisessa ravintolassa teenkin tulisi olla samaa tasoa kuin muukin eli toivon laadukkaampaa teetä ja oikeaoppista haudutusta. Ruokailukokonaisuus lässähtää, kun lopuksi nauttii huonotasoista kitkerää teetä.
Helena - 9.9.2019

★ 4.00345

Maukas ruoka, pienet annokset

Ruoka oli hyvää ja laadukasta. Ruokarajoitteet huomioitiin yksilöllisesti ja erinomaisesti. Pääruoka-annoksien koko oli pieni. Pienikokoiset naiset jäivät annoksista nälkäisesti, ensimmäistä kertaa ravintolaillallisen jälkeen! Salin henkilökunta oli odotusten mukaan opiskelijoita, jotka yrittivät parhaansa.
Sirpa - 3.9.2019

★ 3.00533

Lämmin muisto kolean tuulen illasta

Pitkästä aikaa kokoontunut seurueemme nautiskeli viihtyisästä ilmapiiristä, joka antoi myös tilaa ja rauhaa keskustelulle Valitsimme ravintolan sen puitteet ja tyylin tuntien. Kiitokset taas kerran!
Riitta - 25.5.2019

★ 4.00354

Ravintola Perho

Erinomainen kokonaisuus kaikin puolin.
Matti - 25.5.2019

★ 5.00555

Perho illallinen

Erittäin hyvää ruokaa, todella isot annokset. Baarin valikoimaa voisi laajentaa
Cecilia - 24.5.2019

★ 4.00514

Palaute

Kaikki toimi loistavasti. Osaava palvelu myös englanniksi. Listat ranskaksi olisi hyvä juttu.
Helena - 23.5.2019

★ 5.00555

06.12.2019 - 06.12.2019

Itsenäisyyspäivän lounas

Itsenäisyyspäivänä, perjantaina, nautitaan Ravintola Perhossa juhlava pöytiin tarjoiltu lounas klo 13-16. Huomioimme pöytävarauksen yhteydessä ilmoitetut erityisruokavaliot. Paikkoja on rajoitetusti.

Perho
Helsinki

Ravintoloitsija, liity TableOnlineen

TableOnline on Suomen suurin online-pöytävarauspalvelu, joka tavoittaa viikoittain yli 100 000 aktiivista ravintola-asiakasta Suomessa ja Virossa.

Tarjoamme kattavan markkinoinnin lisäksi edistyneen varaustenhallintaohjelman, jolla varaustenhallinnan lisäksi keräät huomaamatta laajan asiakarekisterin ja voit pitää yhteyttä asiakkaisiisi. Olemme kiinnostuneet kuulemaan lisää juuri sinun ravintolastasi!

RAVINTOLOITSIJA, LUE LISÄÄ!